sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kaniyhdistykset

Olen tässä miettinyt, että pitäisikö liittyä taas johonkin kaniyhdistykseen.

Suomen Kaniyhdistyksen eli SKY:n jäsen olen ollut pari vuotta, mutta jäsenmaksu jäi kesällä maksamatta, joten tällä hetkellä en ole minkään yhdistyksen jäsen. Minulla ei ole mitään SKY:tä vastaan, en siksi lopettanut jäsenyyttäni. Kani-ihmiset kun tuntuvat olevan nyt jakautuneet eri leireihin, niin täytyy heti todeta, että itse en kuulu mihinkään leiriin, olen täysin ulkopuolinen enkä oikeastaan edes tiedä näitä konfliktien syitä eivätkä ne suuremmin minua edes kiinnosta.

Mutta siis niin, nykyään SKY:n lisäksi olisi muitakin vaihtoehtoja, toisin kuin ennen. Olisi Suomen Lemmikkikanit ja Kaniininkasvattajat, jonka kohderyhmää minä tosin en ole. Olisihan sitten vielä Suomen Estekanit, mutta enpä kyllä siihenkään kohderyhmään kuuluu.

Käytännössä jäljelle jää siis SKY ja täysin uusi yhdistys, Suomen Lemmikkikanit. Toisaalta, mihin tarvitsen mitään yhdistystä ylipäätään, kun kanien kanssa vain kotona möllöttelen?

Olen kyllä yhdistysmyönteinen ihminen, olenhan aktiivinen toimija Suomen Marsuyhdistyksessäkin (jäsen vuodesta 2007, hallituksessa kaudet 2011 & 2012, EPET-käsittelijä vuodesta 2011, päätoimittaja vuodesta 2012, MVA-käsittelijä vuodesta 2012, webmasterina ja foorumin ylläpitäjänä olen myös toiminut), sekä jäsen tällä hetkellä myös Pirkanmaan Nakertajissa & Suomen Näyttely ja Lemmikkihiirissä. Olen vuosien aikana kuulunut myöskin Suomen Hamsteriyhdistykseen (ensi vuoden alusta ajattelin taas liittyä sinnekin) sekä Suomen Lemmikkichinchilloissa. Yhdistykset ovat siis jokseenkin lähellä sydäntäni.

Kas siinä pohdittavaa. Onko kenelläkään mitään sanottavaa mihinkään suuntaan, puolesta tai vastaan?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti